Harjoitusryhmät

Harjoitusryhmien kuvaukset:
Ikäryhmät:
Alle kymmenvuotiaille harjoituksen pääpaino on ”leikin varjolla”, joka valmistaa lajilliseen harjoitteluun myöhemmin. Ryhmät muodostuvat, sikäli kun niihin ilmoittautuu kuusi tai enemmän lapsia. Nuorimmat 1-4v erikseen, siitä pyritään jakamaan 4-7 ja 8-10v ryhmiin.

10+ vuotiaat:
Yli kymmenvuotiaiden harjoittelussa on jo selvästi enemmän lajillisia elementtejä ja harjoittelun intensiteetti pyritään nostamaan vuosi vuodelta lähemmäksi täysipainoista samalla kun yksilölliset taidot kehittyvät.

Perheryhmä:
Perheryhmä soveltuu koko perheelle ja huolimatta lajillisesta sisällöstä harjoitukset pyritään pitämään koko ryhmän yhteisdynamiikan kannalta sopivana.

Jumppryhmä:
Jumpparyhmässä tehdään lajiomaisia harjoitteita, pelaillaan pallopelejä ja yleisesti rennosti hikoillaan.

Seuralla on käytettävissään urheiluhieroja, jonka pääpaino on kisaryhmän huollossa, mutta kuka tahansa seuran jäsen voi käyttää palveluita tarvitessaan lihashuoltoon ja fysiikkaharjoitteluun liittyvissä kysymyksissä.

Lisäksi ryhmät jaetaan taitotason mukaan:
1. perusryhmä: alemmat värivyöt (valkoisesta ylempään vihreään vyöhön)
2. jatkoryhmä: ylemmät värivyöt (sinisestä ylempään punaiseen vyöhön)
3. dan-ryhmä: mustat vyöt (I dan – III dan)

Harjoitusryhmien koko pyritään pitämään 6-20 henkilössä ja ne toteutuvat vain siinä tapauksessa, että kyseisessä ryhmässä on vähintään kuusi oppilasta.

Print Friendly, PDF & Email
8 Comments » for Harjoitusryhmät
  1. Riku Reimaa sanoo:

    Moi!

    Mitkä ovat perheryhmän hinnat? Yritän saada 4- ja 5- vuotiaat poikani innostumaan kun isikin on joskus lajia harrastanut. Harjoituspaikkana ja ajankohtana toimisi Hanskallion koulu Kauklahdessa joka toinen sunnuntai.

    Terveisin,

    riku@reimaa.fi

  2. Maria Aslan sanoo:

    Hei!
    Haluaisin kysellä onko kohta täyttävälle 8 vuotiaalle tarjolla sopiva kurssi ja jos on missä pidetään ja milloin sekä pääsekö vielä mukaan.

    • Puni sanoo:

      Hei Maria!

      Kahdeksanvuotiaalle sopivia ryhmiä on Keskiviikkoisin Vanttilan päiväkodilla kello 17.30-19 ja sunnuntaisin Hansakallion koululla kello 10-11.30.

      Mukaan voi tulla milloin vain!

  3. siri sanoo:

    Hei!
    mikä olisi 9v:lle sopiva ryhmä?
    yt. Siri

    • Moi Siri!

      Sunnuntain perheryhmä, aloitus on 27.8. kello 10 (paikalle vähän ennen). Noin tunnin treenit tuolla alottavalle ryhmälle.

      Tulkaa rohkeasti paikalle niin jutellaan lisää teidän tarpeistanne, tavoitteistanne ja muusta!

      Janne, pääope

  4. Kirsikka sanoo:

    Hei!

    Onko tutustumiskäynti mahdollinen? Ryhmänä perheryhmä Hansakallion koululla..
    Mitenkäs menee maksu kun mahdollisia harrastajia on vain kaksi..

    • Moikka Kirsikka!

      Tutustumiskäynti on mahdollinen, esimerkiksi huomenna kello 10-11. Paikalle kannattaa tulla noin kymmentä vaille, varustus t-paita, verkkarit, muovinen juomapullo ja pieni pyyhe. Sisäkenkiä emme käytä.

      Tutustumiskäynnistä emme veloita mitään, peruskurssimaksu (6kk) on 150€/henkilö (2kk alkeiskurssimaksu 7-11-vuotiaille 50€/henkilö)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.